Herajärven kierros - eteläpään "vaellus"

Kesän ensimäiset lämpimät päivät ovat nyt käsillä ja aloin itsekin uskoa että kyllä se kesä taitaa oikeasti olla tulossa! Kesäiset päivät vievät tietysti ajatukset heti kesään ja kesäsuunnitelmiin. Silloin muistui, että lupasin kirjoittaa vaellusreissuvinkkejä teille lisää! Viimekesän "vaellus" suoritettiin Itä-Suomessa, Kolilla. Miksi se oli "vaellus" lainausmerkeissä, selkenee se varmasti tässä reissukuvauksen yhteydessä. 

Vaelluskaverini kanssa olimme edellisenä kesänä kulkeneet hurjan pitkän vaelluksen lapissa, joten ajattelimme, että jaksamme varmasti kulkea Kolin Herajärven kierroksen 61km. Aikataulumme tosin määrittelivät hieman tahtiamme, joten päätimme kulkea herajärvenkierroksesta puolet, Eteläpään kierroksen n. 30km. Eteläpään kierros on vasta 2011 lisätty osaksi Herajärvenkierrosta ja on maastoltaan hieman helpompi kulkuinen kuin pohjoispään kierros. Aloitimme "vaelluksemme" Kiviniementilalta. 

Missio: mahduta ylemmän kuvan kamppeet rinkkaan ja yritä jaksaa kävellä sen kanssa pitkiä päiviä!

Kiviniemi - Eteläpää n. 8km

Kiviniemi on hyvä paikka aloittaa reissu, sillä se on hyvä paikka jättää auto, paikanpäällä on hyvä kaivo ja etelään päin mentäessä maasto on hieman helpompaa kuin pohjoiseen päin mennessä. Kiviniemi toimii hyvänä lähtöpisteenä, aloitat sitten eteläpään kierroksen taikka koko herajärvenkierroksen. 

Maastoa matkan varrelta

Matka kiviniemestä Ahvenlammen vuokratuvalle on osa vanhaa Kolinpolkua, joten reitti oli aika valmiiksi kävelty... Maasto oli siis aika haastavaa paikoin juurakoiden ja korkeiden nousujen vuoksi. Ahvenlammella pidimme ansaitun ruokatauon. Siinä mielessä tämä reissu oli hyvin erikoinen, että olin ensimäistä kertaa tehnyt kuivamuona pöperöt ihan itse. Sain siis testailla reseptikokeilujani ja omatoimista retkikokkailua! Ensimäinen päivämme oli aika pitkä sillä ajoimme Kuopiosta Kolille, etsimme karttoja, kävimme Kolin huipulla ja sitten vielä lähdimme vaeltamaan kohti eteläpäätä - alkoi siis olla aika kova nälkä. Kokatessamme huomasimme, että ruoka-annokseni kahdelle hengelle, oli selvästi yhden hengen annos, eli ruokaa oli auttamatta liian vähän. Matkaa oli vielä edessä ja kello alkoi olla aika paljon, joten päätimme sitten puolityhjillä vatsoilla vielä jatkaa matkaamme. Eteläpäähän saavuimme hyyvin myöhään. Matka oli melkoista ylösalaskiipeilyä ja etenkin pitkästä aikaa rinkkaselässä matka tuntui yllättävän raskaalta.

Ahvenlammelta

Ruokia reissussa

Äkkiä leiri pystyyn ja valmistamaan lettuja, joita olimme päättäneet nautiskella jossain vaiheessa reissuamme. Väsyneenä meidän huumorimme alkoi olla aika huonoa ja jouduimme hyssyttelemään kikatteluamme, sillä paikanpäällä olikin jo muutama teltta jossa nukuttiin täyttähäkää - vieläkin toivomme, että heillä oli korvatulpat! Eteläpään leiri oli mielestäni hellyyttävä. Matkan varrella kuulimme ihanaa vedensolinaa ja meidät yllätettiin täydellisesti virtaavalla purolla (kartan mukaan reissunvarrella ei ole mitään vesipisteitä). Tämä puro soljui Eteläpään leirille saakka ja saimme ihailla siellä upeita neidonkorentoja ja kummallisia mato/tikku/käärmekaloja hiekan seassa. Olimme reissussa kesäkuun alkupuolella, joten yöllä havahduin mitä ihanimpaan ääneen kun kuulin varmaan kymmenen erilaista laululintua sirkuttamassa läheisissä puissa. Maha täynnä herkullisia lettuja ja rankka päivä takana sai unen tulemaan aika nopeasti. Päätimme nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. 

Koivikko lemmikkipedillä ja pieni soliseva puro, jossa liiteli neidonkorentoja

Eteläpää - Suopelto n. 7 km

Aamulla aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen aloimme taas löntystellä kohti seuraavaa määränpäätä - Suopeltoa. Oli ihana aurinkoinen ilma ja molemmat meistä lähinnä haahuili katsellen kukkia, lintuja, maisemia - kävely maistui aika puulle.. Yhtäkkiä ilma alkoikin muuttua melko uhkaavaksi. Olin edelliskesänä säästynyt rankkasateilta vaelluksen aikana, joten jännitykseni kasvoi hetkihetkeltä - onko tämä se kokemus kun kuljen rinkkaselässä, hengittämättömissä sadevaatteissa, varusteet litimärkänä, keskellä metsää paikassa jossa ei ole mitään asutusta tai autoteitä!?! Aloimme kivuta kohti Kiiesvaaraa ja seurailimme sen laella uhkaavasti kohti tulevia ukkospilviä. Alkoi jyrähdellä ja pilvet oli uhkaavasti ympärillämme. Pysähdyimme syömään, sillä meillä oli kokoajan vaan kauhea nälkä - tälläkertaa tämä annos olisi riittänyt varmaan 3 hengelle! Maha täynnä ukkospilvien alla pohdimme mitä teemme, jatkammeko matkaa vai poistummeko takavasemmalle soittamalla taksi läheiselle tielle. Ukkonen alkoi jo hieman hälvetä, joten päätimme jatkaa matkaa. Lopulta huomasimme nauravamme tilanteelle - emme olleet edes kastuneet, mutta ajatuksemme sateessa kävelemisestä ja märistä varusteista sai meidät ajattelemaan, että meidän pitäisi jo soittaa taksi hakemaan meidät pois.. 

Jälleen vähän (lue: paljon) väsyneinä jatkoimme matkaamme ja katsoimme huolestuneena karttaa, kun tuntui, että kilometrejä on kokoajan enemmän edessä kuin takana. Jossain puolenvälin tienoilla molemmilla muuttui äänikellossa, oltiin ihan hiljaa ja mekaanisesti vain etenimme pikkuhiljaa - siihen loppui vaellus nautinto. Vauhtimme oli todella hidas ja rinkka tuntui vain painavan kokoajan enemmän ja enemmän selässä. Viimeiset sadatmetrit tuntuivat elämämme hitaimmilta ja kun lopulta tulimme suopellon tielle ja pääsimme kaivolle molemmat lähinnä lyyhistyivät maahan. Aloimme molemmat pohtia mitäs seuraavaksi ja hetkenpäästä Heidi olikin jo soittamassa Kolin taksifirmoja läpi mihin hintaan joku kävisi hakemassa meidät pois. Taksia odotellessa teimme poronkäristystä ja perunamuusia ja keittelimme kaakaota.

Hetkenpäästä hiekkatieltä kuului autonrenkaiden rahinaa ja kuski tööttäili ympäriinsä, jotta osasimme paikallistaa hänet. Miten ihana keksintö onkaan lämmitetty auto, joka hurisee tasaisesti? Ihme ja kumma olin vielä hereillä kun saavuimme takaisin lähtöpaikkaamme Kiviniemeen. Pihalla sattumoisin törmäsimme talon isäntään, jolta päädyimme kysymään sattuisiko vapaana olemaan yhtään aittapaikkaa. Pääsimme ihanaan vanhaan aittaan hääsviittiin = parisänky (muuta sinne ei mahtunutkaan). Pääsimme myös saunaan jälkilöylyihin ja olomme alkoi heti elpyä. Vähän ruokaa naamaan ja heti nukkumaan. Kiitokset sille, joka joskus on keksinyt patjan!! 

Kiviniementila

3. päivä n. 0 km

Seuraavana päivänä nukuimme pelkästä uupumuksesta pitkään. Ilma oli karmea, nyt satoi ja myrskysi ja oli jäätävän kylmä. Hihkuimme onneamme sisätiloista, sängystä ja kahvista. Kävimme Kolin kylällä kahvilla, sekä kaupassa ostamassa suklaata, saunaolutta ja kaikkea muuta elintärkeää. Minä rakastuin Kiviniemen kissaan ja touhusin hänen seurassaan sen aikaa minkä hän viitsi seurassani viettää. Harkitsin myös melomista Herajärvellä, mutta aallot olivat sen verran kovat, että jätin tämän harrastuksen seuraavaan kertaan. Kuuntelin sitten Kiviniemen tilan aitan portailla järvellä huutelevaa kuikkaa ja katselin peltoa joka hulmuili tuulessa ja söin suklaata. 

4. päivä n. 6km

Lepopäivän jälkeen päätimme aktivoitua. Halusimme tehdä vielä jonkun päiväkävelyn ilman rinkkaa. Ajoimme autolla Kolin satamaan, josta lähtee hiekkatie joka vie Pielisen vierellä kohti Rykiniemeä. Matkalla on ihania pieniä hiekkarantoja. Tie ja sen ympäristö oli jotenkin ainutlaatuinen ja kiinnostava muutenkin. Pysähdyimme käymään Pirunkirkolla. (Hieman ahkerampi vaellustutkimus yksikköni, eli vanhempani ovat kävelleet Pirunkirkolta Ennallistajanpolkua pitkin Lakkalaan ja takaisin ja reitti oli kuulemma oikein hyvä päivälenkki!) Ajoimme autolla Seppälän autopaikalle ja kävelimme pienen rengasreitin. Lakkala oli paikkana todella kaunis, vanha maalaistalo ja kesälaitumella olevat lampaat toivat paikkaan aivan ihanaa ainutlaatuista tunnelmaa. Siellä tapasimme pariskunnan, joka oli sellaisena pienenä kevyenä päivälenkkinä kulkeneet koko 30 km eteläpään kierroksen. Hieman naureskellen totesimme, että meidän "vaeltamisemme" on hieman enemmän luontoretkeilyä. Päätimme käydä katsastamassa myös Rykiniemen leirintäalueen ja testasimme myös mielenkiintoista kahluuvaijeria, joka tähän reitillemme olisi osunut, jos "vaelluksemme" olisi menty kunnialla loppuun. 

Pitihän se kahluuvaijeri kokeilla! Tämä kuva on hetkestä jolloin kahluuvaijeristani ei vielä roikkunut hämähäkkiä, joka sai minut melkein kaatumaan tuonne jokeen..

Loppuviimeksi molemmat meistä oli oikein onnellisia, että päädyimme taksimatkailuun, vaikka joku voisi lukea sen luovuttamiseksi. Meillä oli hauskaa ja oli ihana nautiskella luonnosta, ruuasta, suklaasta ja kaikesta ilman sitä 20 kg rinkkaa selässä. Kevyesti ilman paineita ja painoja! 

Jos siis olet ahkera ja oikea Vaeltaja, isolla V:llä, on Herajärven kierros varmasti hyvä kokemus! Kolista voi onneksi nauttia myös päivälenkkeinä, tosin saatat mahdollisesti joutua kulkemaan reitin edestakaisin sekä auto on aika välttämätön, ellei päivälenkkisi satu olemaan 30km pitkä. Maasto on siis melko haastavaa, mutta paljon on ihan jo tällä eteläpään kierroksella nähtävää!

Lakkalan lampaat

This post is about my walkabout at Koli nationalpark in East Finland. You can read more about this route from this website. 

If you have any questions about my trip or this route, please ask! I am happy to help!