Italiano Pasta

Kevään korvalla tapahtuu kaikenlaista ihanaa..

Valo lisääntyy, luonto heräilee pitkän pimeän jälkeen ja kun siihen yhdistää vielä ihanan uuden tuttavuuden, niin kevät on saanut mitä parhaimman alun! 

Pitkäaikainen unelmani on käynyt toteen, sillä pääsin tutustumaan mahtavan hyvään ruuanlaittajaan ja muutenkin vallan mukavaan seuralaiseen, mutta unelmani toteutuminen yllätti minut sillä, että tämä personal chefini sattuikin olemaan italialainen! mikäs siinä, saada nyt aidon italianon tekemää herkku ruokaa!! Hyvissä ruuanlaittajissa on se hyväpuoli, että he inspiroituvat mitä pienimmistä asioista, tässä tapauksessa vaadittiin molempien suuri intohimo korianteriin ja sieniin. Tuolloisesta kaapistani löytyi oliiviöljyä, pastaa, tomaatti ja herkkusieniä. Pikainen kaupassakäynti lisäsi listalle korianteria, valkosipulia ja suolaa. 

Tämä pasta yllätti minut niin positiivisesti, että tämä on jaettava nyt muidenkin kokeiltavaksi! 

Italiano Pasta rakentuu siis seuraavasti:

 
 - Laita pastavesi kiehumaan ja lisää suolaa ja pasta, keitä kypsäksi.

- Samalla leikkaa valkosipulit siivuiksi ja laita ne kuumalle pannulle oliiviöljyyn paistumaan. 

- Leikkaa herkkusienet ja tomaatit viipaleiksi ja lisää nekin pannulle. 

- Muhittele näitä aineksia pannulla niin kauan että huomaat tomaattien hävinneen. 

- Mausta kastiketta suolalla ja pippurilla (meidän tapauksessamme ei ollut muuta maustetta kuin suola ja silloinkin tämä oli huippu hyvää!)

Kun pasta on kypsää, valuta vesi pois ja laita pasta takaisin kattilaan. 

- Tässävaiheessa silppua korianteri kastikkeen sekaan ja kunnioittaen alkuperäistä kokkia muista käyttää myös yrttien varret!! niissä on paljon voimakkaampi maku kuin lehdissä!

Jos et niinkään pidä korianterista, on resepti testattu toimivaksi myös basilikalla.

Sotke kastike ja pasta keskenään.

Syö ja mieluusti hyvässä seurassa Sangre Toron kera.

Tulevaisuudessa syön vain salaattia!!

Tänään oli suunnitelmissani olla supertehokas koulujuttujen suhteen, mutta käytäntö osoittautui toisenlaiseksi. Olin viikonlopun Joensuussa kyläilemässä ja ihanan kummipoikani seura ilmeisesti uuvutti minut niin, että vapaa-aamuni unet venähtivät lähemmäksi puoltapäivää. Tarkoitukseni oli tehdä tänään valokuvauksen kurssille photoshoppailuja ja tutustua koulutyöni aiheeseen: miten sisustus vaikuttaa hyvinvointiimme. Empiirinen tutkimukseni osoitti, että sotkuinen koti ei auta motivoitumaan koulutöiden pariin. 

 

Photoshoppailun antia. Tarkoituksemme oli harjoitella kahden kuvan yhdistämistä.

Kaappiini oli jälleen kerran jäänyt tortillalettuja viimeviikolta ja kuten jokainen, joka on kokeillut tortillalettujen säilyttämistä kaapissa useamman päivän, tietää niiden olevan kuivia ja monesti ne päätyvät vain roskiin. Kerran kuitenkin muistan nähneeni Jamie Oliverin tekevän vanhoista tortillaletuista salaatin, joten päädyin kokeilemaan sitä! 

Valmistin tavallisen kanasalaatin; eli salaattia, kurkkua, tomaattia, punasipulia, himoitsemiani marinoituja valkosipuleita, paistettua kanasuikaleita ja vuohenjuustokuutioita. 

Tähän väliin pieni kumarrus, niiaus, aplodit, halaus ja poskisuudelmat sille ihmiselle, joka on keksinyt, että vuohenjuustosta on tehty kuutioita joita voi vain lisäillä salaattiin!!

Tortillaletut voi siivuttaa pieniksi suikaleiksi ja paahda niitä pannulla ilman öljyä. 

 Tortillat toivat salaattiin mukavaa rapeutta ja kivaa makua!

Salaatinkastikkeeksi oliviiöljyä tai Basilika balsami -kastiketta.

Lisäksi törmäsin parhaaseen ajatukseen vähään aikaan:

Lainattu teksti: arroyo de la vida -blogi

 Pidemmittä puheitta, poistun ostamaan salaattia ja jatkan photoshop kokeilujani!

Suklaa sisaret

Joskus on ihanaa olla itsekseen ja tehdä kaikkea mukavaa omassa rauhassa ja juuri sellaisella tahdilla kuin keho haluaa. Joskus on taas ihanaa, että ympärillä on vilinää, tohinaa ja saa viettää aikaa ystävien kanssa. Nyt sitä tohinaa on todella riittänyt, mutta se on ollutkin mitä mukavinta pitkästä aikaa! Sain ystävän kylään viimeviikolla ja tapoihimme kuuluu aina herkutella hyvän ruuan ja juoman parissa. Ystävänpäivä hänen kanssaan muuttuikin ystävänviikonlopuksi ja ruoka, etenkin suklaa tähditti yhteistä aikaamme. Ystäväni meni paljastamaan, ettei ollut koskaan kuullut, saatika maistanut, Rocky Roadia. Siispä oli ryhdyttävä hommiin. Ystäväni kummastuneet katseet ruokakaupassa, kerätessäni koriin vaahtokarkkeja, suklaata, pähkinöitä ja keksisuklaata, muuttuivat sanattomaksi muminaksi ja silmien kirkastumikseksi kuin tämä uusi valloittava tuttavuus saavutti makunystyrät. 

Rocky Roadia (ainoat palat, jotka ehtivät valokuvaan saakka)

Rocky Road

Suklaata 200-400g 

Marianne kismet

Suolapähkinöitä

Vaahtokarkkeja

Sulata suklaa vesihauteessa. Laita astian pohjalle leivinpaperia ja kaada siihen pieni kerros suklaata. Ripottele pinnalle pähkinöitä, vaahtokarkkeja sekä kismetin palasia. 

Lisää jälleen suklaata ja jatka kerrostamista niin kauan kuin sinulla riittää suklaata. 

Kuvien rocky roadissa on vain 200g suklaata, mutta mitä enemmän suklaata maltat sulattaa, sitä paksumpia ja isompia paloja tätä ihanuutta saat syödä. 

Kun olet valmistanut tätä taivaallista herkkua, huomaat, että sinulle on jäänyt käteen aika iso pussillinen vaahtokarkkeja, jotka ovat melkoisen tylsiä ja liianmakeita syötäviksi pelkiltään (Tietysti voit olla myös fiksu ja ostaa vaahtokarkkeja irtomyynnistä vain rocky roadiin). Kun rocky road oli meidän tapauksessamme jo loppunut, alkoi meidän tehdä mieli lisää jotain leivonnaisia. Tässävaiheessa kävimme pitkän keskustelun mahdollisista macaronseista, omenapiirakasta ja porkkanakakusta, kunnes lueskelin luokkakaverini blogia, jossa kuulin aivan uuden jälkiruokaherkun: whoopiesit! Niitä lisää tutkittuani osui silmiini whoopies ohje vaahtokarkkitäytteellä ja sitten aloimmekin jo toimeen. 

Whoopies taikina ohjeen löysin pirkan sivuilta (nämä ainekset sattui löytymään kotoa ilman kauppareissua, joten saattaa olla että jossain löytyy vielä parempi ohje! vinkkejä otetaan vastaan!) 

Taikina ohje löytyy täältä

Vaahtokarkkitäyte löytyi kinuskikissan sivuilta, täältä

voi kuinka hyvää tuo nutella täytekin varmasti on!!

Huomioitavaa oli se, että whoopiet maistuivat extrahyvältä, eikä niin äkkimakeille, seuraavana päivänä!

Nautiskele whoopie kahvin tai teen kanssa!

Neulojan vallattu koti

Tämä neuloja täällä on laiskistunut itse neuleprojektien suhteen, mutta yritän parhaani osoittaa neuleille ja neulomiselle rakkauteni. Tälläkertaa neulominen on vallannut kotini myös sisustuksellisesti. Villasukkia kun on jo liikaa, lukuisista huiveistani huomaan aina käyttäväni yhtä tai kahta, villapaidat ovat vielä unelma-asteella ja sattuu olemaan melko lämmin talvi... On siis keksittävä jotain muuta! Puikoilla tällähetkellä on muhkean pehmeä päiväpeitto, mutta se on vielä niin vaiheessa, että jääköön se tästä kirjoituksesta seuraavaan kertaan. Mutta neulekuviot ovat valloittaneet näköjään pääni, sillä huomaan jokapaikassa kiinnittäväni huomioni kaikkeen, mikä näyttää neulotulta. 

Koulussa savityökurssilla meidän tehtävänä oli tehdä 15x15cm laatta, johon teemme jonkinlaista pintaa. Kas kummaa laattani näyttää neuleelta ja päätyy uunista ja lasituksesta tultuaan pannunaluseksi. 

Joka keväisen sisustuskärpäseni ansioista havahduin huomaamaan, että unelmieni matto on puolittanut hintansa minulle sopivaan budjettiin! Ja kappas, mattoni näyttää neulotulta.

Muutenkin kotini sisustus on saanut uutta ilmettä, kun vihdoin ja viimein pääsin eroon liiansuuresta lipastosta, joka toimi lankakerieni kotina. Lankaparat joutuivat siis tyhjänpäälle. Lipaston korvasi hauska tikapuumainen kirjahylly, mutta sen pinta-ala on sen verran pieni, että jätti lankavaratoni ei sinne mahtuisi, ilman että olohuoneeni alkaisi muistuttaa ala-asteeni lankakerävarastoa (välihuomautus: missä taivaassa sitä silloin on saanut elää kun on vapaasti voinut hakea hyllystä mitä tahansa väriä ja lankaa?! Miksi oi miksi neulontahimo alkaa vasta vanhempana?). 

Lopulta langoille löytyi tilaa muualta, mutta oli sääli piilottaa monia kauniita lankojani, joten lankakerät toimivat tällähetkellä myös kotini koriste-esineinä.

 

Televisioni yläpuolella on tauluhylly, jonka olen todennut tällaisen vuodenaika/tunnesisustajaihmisen seinien pelastukseksi. Pitkään hylyllä olleet itseottamani valokuvat olivat enää miellyttämättä silmääni ja oli keksittävä jotain uutta tilalle. Eräs ihana uusi tuttavuuteni Kerällä -kirja kertoikin hauskan idean isoäidin neliöiden käyttämisestä tauluina! Anttilaan mars ja virkkuukoukku käteen ja tekemään uusia tauluja. Tällaisia niistä sitten syntyi.