Neulojan vallattu koti

Tämä neuloja täällä on laiskistunut itse neuleprojektien suhteen, mutta yritän parhaani osoittaa neuleille ja neulomiselle rakkauteni. Tälläkertaa neulominen on vallannut kotini myös sisustuksellisesti. Villasukkia kun on jo liikaa, lukuisista huiveistani huomaan aina käyttäväni yhtä tai kahta, villapaidat ovat vielä unelma-asteella ja sattuu olemaan melko lämmin talvi... On siis keksittävä jotain muuta! Puikoilla tällähetkellä on muhkean pehmeä päiväpeitto, mutta se on vielä niin vaiheessa, että jääköön se tästä kirjoituksesta seuraavaan kertaan. Mutta neulekuviot ovat valloittaneet näköjään pääni, sillä huomaan jokapaikassa kiinnittäväni huomioni kaikkeen, mikä näyttää neulotulta. 

Koulussa savityökurssilla meidän tehtävänä oli tehdä 15x15cm laatta, johon teemme jonkinlaista pintaa. Kas kummaa laattani näyttää neuleelta ja päätyy uunista ja lasituksesta tultuaan pannunaluseksi. 

Joka keväisen sisustuskärpäseni ansioista havahduin huomaamaan, että unelmieni matto on puolittanut hintansa minulle sopivaan budjettiin! Ja kappas, mattoni näyttää neulotulta.

Muutenkin kotini sisustus on saanut uutta ilmettä, kun vihdoin ja viimein pääsin eroon liiansuuresta lipastosta, joka toimi lankakerieni kotina. Lankaparat joutuivat siis tyhjänpäälle. Lipaston korvasi hauska tikapuumainen kirjahylly, mutta sen pinta-ala on sen verran pieni, että jätti lankavaratoni ei sinne mahtuisi, ilman että olohuoneeni alkaisi muistuttaa ala-asteeni lankakerävarastoa (välihuomautus: missä taivaassa sitä silloin on saanut elää kun on vapaasti voinut hakea hyllystä mitä tahansa väriä ja lankaa?! Miksi oi miksi neulontahimo alkaa vasta vanhempana?). 

Lopulta langoille löytyi tilaa muualta, mutta oli sääli piilottaa monia kauniita lankojani, joten lankakerät toimivat tällähetkellä myös kotini koriste-esineinä.

 

Televisioni yläpuolella on tauluhylly, jonka olen todennut tällaisen vuodenaika/tunnesisustajaihmisen seinien pelastukseksi. Pitkään hylyllä olleet itseottamani valokuvat olivat enää miellyttämättä silmääni ja oli keksittävä jotain uutta tilalle. Eräs ihana uusi tuttavuuteni Kerällä -kirja kertoikin hauskan idean isoäidin neliöiden käyttämisestä tauluina! Anttilaan mars ja virkkuukoukku käteen ja tekemään uusia tauluja. Tällaisia niistä sitten syntyi.

Sisustuskriisi

Olen aina rakastanut sisustamista ja huoneiden järjestelyjä. Myönnän, että joskus olen menettänyt yöunenikin sen vuoksi, että pohdin mitä millekin tilalle voisi tehdä. Rakastan myös ideoida erilaisia yrityksiä, niille toimitiloja, toimintaperiaatteita ja sisältöjä. On minulla jopa tallessa muutama liiketoimintasuunnitelma, joissa olen tutkiskellut olisiko ideoista jopa toteutettavia vaihtoehtoja. Nyt tästä sisustamisesta onkin tulossa ammattini, mikä tuli itselleni täytenä yllätyksenä! Pääsin opiskelemaan Kuopion Muotoiluakatemiaan Sisustusarkkitehtuuria ja nyt elämäni saakin aivan uuden suunnan. 

On ollut hauska nähdä ja tutustua uusiin ihmisiin ja sitä kautta myös katsella, minkä tyylinen kukakin on. Joku tykkää väreistä ja tunnelmallisuudesta, toinen vaaleudesta ja valosta. Parin viikon opiskelun jälkeen on jo syntynyt kriisi, sillä kaikkia ihania ideoita ja ajatuksia on jo näin lyhyessä ajassa syntynyt valtavasti! 

Sarjassamme oudot väriyhdistelmät

Aivan yllättäen alkaakin hyvin toiminut koti näyttää liian pimeältä, tai liian hempeältä, liian täynnä tavaraa, liian sotkuiselta siis liian kaikelta muulta kuin kivalta! Tilannetta ei tietenkään helpota se, että ihana siskoni saa minut aina sekaisin kaikissa sisustusliikkeissä ja on todella huono idea päästää meidät kahdestaan shoppailemaan.. Kaikki blogit, sisustuslehdet, ystävien kodit ja ideat saavat aina oman kodin näyttämään tylsältä ja mitättömältä.

Päädyin ostamaan jo uuden maton olohuoneeseeni. Nyt uudella matolla tepastellessa huomaan, että sohvatyynyt eivät enää sovi sohvalle. Ja itseasiassa koko sohva näyttää aika tylsältä. Verhotkin voisi vaihtaa ja asuntokin loppujenlopuksi on todella pieni...

Ihanat yrittini ennen

Ihanat yrittini jälkeen...

Kuitenkin tänään tullessani kotiin äärimäisen rankan koulupäivänjälkeen, (joka kesti kokonaisuudessaan hurjat 4tuntia ja ainoa asia mikä jäi mieleeni pyörimään oli keskustelu istukan pakastamisesta), istahdin omalle sohvalleni villasukat jalassa ja totesin, kotini näyttää ihan minun kodiltani. Kotini on aina joskus ihanan järjestelty ja siisti. Se on täynnä pehmeitä tavaroita, iso korillinen villasukkia, vilttejä, muistoja tuovia tavaroita ja huonekaluja. Seinällä isän lapsena keräämät perhoset, itsetehtyjä tyynyliinoja ja matto. Kaikilla tavaroillani on jokin tarina. Joskus kotini on aivan sekaisin ja yrttini protestoivat kun on liian kuuma. Kaikki ei ehkä ole kuin sisustuslehdestä, joku ei välttämättä haluaisi asua kodissani, mutta tämä onkin minun kotini ja juuri minun näköiseni. 

Molemmilla peileillä on omat tarinansa, kuinka ne minulle ovat päätyneet. Toinen vie minut ajatuksissani intiaan, toinen pellonlaidalla lepäävään vilja-aittaan. Siinä rinnakkain, ne nyt ovat niin samanlaiset, mutta niin erilaiset.

Mielestäni siis on tärkeää, että itse viihtyy kotonaan. Aina voi muuttaa ympäristöään, mutta sisimpänsä on tärkeintä sisustaa aina ensin. Joskus käytin esimerkkiä kodista, että silloin tietää olevansa kotona kun on vatsataudissa tai flunssassa ja voi käpertyä johonkin koloon parantumaan.

Ruokapöytä on saanut seurakseen vanhan ikkunan, kummasti kaikki sen äärellä istuvat huomaavat tuijottelevansa ulos ikkunasta, kuin nähden elävän elämän sen ruutujen takana